Ajankohtaisia uutisia kristittyjen vainosta ja Marttyyrien Äänen työstä vainottujen auttamiseksi

Eritreassa lisää kristittyjä vankeja vapautettu!
Eritrean viranomaiset ovat vapauttaneet lisää uskonsa tähden vangittuna olleita kristittyjä. Vapautettuja on tällä hetkellä 69. Monet heistä ovat olleet vangittuina jopa 16 vuotta ilman oikeudenkäyntiä. Syyskuun 4. päivä vapautettiin 27

Pakistan – Seitsemän vuotta pahimmasta kristittyihin kohdistuneesta pommi-iskusta
Pohjois-Pakistanin Peshawarin kaupungissa kristityt kokoontuivat 22. syyskuuta muistamaan seitsemän vuotta sitten tapahtunutta All Saints -kirkon pommi-iskua. Vuonna 2013 tapahtuneessa iskussa kuoli enemmän kristittyjä kuin missään muussa Pakistanissa tapahtuneessa kristittyjen vastaisessa

“Pyhäkoulu paketissa” -kampanja saatu päätökseen!
Kiinan viranomaiset pyrkivät tekemään kaikkensa pysäyttääkseen ja hävittääkseen kristinuskon Kiinasta. Tärkeä keino tämän tavoitteen toteutumiseksi on estää lapsia kuulemasta kristinuskosta. Uusien säännösten mukaan alle 18-vuotiaat eivät saa osallistua uskonnollisiin tilaisuuksiin,

Iranilainen kristitty maansisäiseen karkotukseen, eroon perheestä
Neljä viikkoa vankilasta vapautumisensa jälkeen iranilainen kristinuskoon kääntynyt Mohammadreza Omidi matkasi kohti etelää, yli tuhannen kilometrin päähän kodistaan ja perheestään. Siellä hänen on määrä aloittaa hänelle määrätty maansisäinen karkotus. Mohammadreza

Terveisiä Kiinassa vangitulta pastori John Caolta!
Kiinassa seitsemän vuoden vankeustuomiota kärsivä pastori John Cao on saanut nähdä äitinsä videoyhteyden kautta, ja pyytänyt tätä välittämään hänen terveisensä edelleen. Pastori Caon äiti kertoo, että hänen poikansa näytti hyvinvoivalta.

Pakistanissa jumalanpilkasta tuomitun pariskunnan oikeudenkäyntiä on jälleen lykätty
Pakistanilainen kristitty pariskunta Shafqat Emmanuel ja Shagufta Kausar ovat valittaneet jumalanpilkkatuomioistaan, mutta valitusten käsittelyä on lykätty kerta toisensa jälkeen, kuten Pakistanissa usein käy. Tällä kertaa oikeudenkäynnin oli määrä tapahtua 11.

Egypti – Tuomio päättynyt, kristitty yhä vankilassa
Islamin herjaamisesta vankilaan tuomittu egyptiläiskristitty Abd Adel Bebawy on edelleen vangittuna, vaikka hänen kolmen vuoden tuomionsa päättyi jo tammikuun 22. päivä tänä vuonna. Abd oli julkaissut Facebookissa videon, joka esitti

VOM Siskot – Rohkea nuori nainen kampanjoi kristittyjen puolesta
Iranilainen 21-vuotias Mary Mohammadi kääntyi kristityksi jo teini-ikäisenä. Tämä nuori nainen on poikkeuksellinen aktivisti Iranin kristinuskoon kääntyneiden joukossa. Hän käynnisti kampanjan, jossa vaadittiin kristittyjen vainon loppumista Iranissa. Siinä vaiheessa Mary

Iran – Kolme vankilaan tuomittua uskovaa paennut maasta
Tuomioistaan tuloksetta valittaneet kolme kristinuskoon kääntynyttä iranilaista miestä ovat paenneet Iranista. Kavian Fallah-Mohammadin, Hadi Asgarin ja Amin Afshar-Naderin tapauksia käsiteliin yhdessä assyrialaispastori Victor Bet-Tamrazin ja hänen vaimonsa Shamiram Issavin tapausten

Eritrea – Kristittyjä vankeja vapautettu!
[av_textblock size=” font_color=” color=” av-medium-font-size=” av-small-font-size=” av-mini-font-size=” av_uid=’av-kevdtgze’ admin_preview_bg=”] Eritrea – Kristittyjä vankeja vapautettu! Eritreasta on kiirinyt tietoja, joiden mukaan viranomaiset ovat vapauttaneet 27 uskonsa tähden vangittuna ollutta kristittyä, ja

Pakistan – Kristitylle kuolemantuomio jumalanpilkasta
Pakistan – Kristitylle kuolemantuomio jumalanpilkasta Lahoren kaupungissa toimiva käräjäoikeus on tiistaina 8. syyskuuta tuominnut kristityn miehen kuolemaan. Hänen syytettiin lähettäneen herjaavia tekstiviestejä islaminuskoiselle työtoverilleen seitsemän vuotta sitten. Neljän lapsen isä,

Pakistan – Rukoile vapautusta vakavasti sairaalle jumalanpilkasta tuomitulle kristitylle
Esirukouksia pyydetään vakavasti sairaan pakistanilaisen kristityn Zafar Bhattin puolesta, jonka tuomiosta tehdyn valituksen käsittelyä on lykätty kolmella päivällä. Sen odotetaan nyt tapahtuvan 10. syyskuuta. Rawalbindin kaupungista kotoisin oleva, diabetesta sairastava