Uganda – Kristitty teini hakattu ja hylätty
Teini-ikäisen tytön adoptioisä hakkasi hänet äskettäin saatuaan tietää, että Saidha ja hänen sisarensa olivat kääntyneet kristinuskoon. Tytöt, jotka asuvat muslimienemmistöisessä Bwiten kylässä, kääntyivät kristinuskoon evankeliointitapahtumaan osallistuttuaan. Kun heidän isänsä, Ali
Venäjä – Kristityt pelokkaina Nemtsovin murhan jälkeen
Presidentti Putinin äänekkäänä kriitikkona tunnetun Boris Nemtsovin murha on aiheuttanut pelkoa Venäjän kristittyjen parissa. Uutisten mukaan monet niistä 70.000 mielenosoittajasta, jotka marssivat murhan jälkeisenä viikonloppuna uskovat, että hallitus oli Nemtsovin
Iran – Lisää vaikeuksia Farshid Fathille
Rajaei-Shahrin vankilan imaami, joka oli aiemmin määrännyt kristillisten kirjojen takavarikoinnin osastolta, on tehnyt valituksen Farshid Fathista tämän vastustettua määräystä. Imaami on syyttänyt Fathin loukanneen häntä. Jos hänet todetaan syylliseksi, Fathia
Syyria – Osa siepatuista vapautettu
Syyriassa ISISin sieppaamiksi joutuneiden assyrialaiskristittyjen tilanteesta on liikkunut monenlaisia huhuja. Erään huhun mukaan siepattuja olisi ryhdytty teloittamaan, mutta tieto on osoittautunut paikkansapitämättömäksi. Aleppolainen piispa Antoine Audo kertoo: ”Otin yhteyttä Al
Iran – Pastori vapautettu vankilasta / “Iranissa ei vainoa”
”Hallituksen vastaisesta juonittelusta” ja ”evankelioinnista” yli vuoden vankeudessa ollut iranilainen pastori Rasoul Abdollahi on päässyt ehdonalaiseen vapauteen 16. helmikuuta. Iranin kotiseurakuntaliikkeessä pastorina toiminut Abdollahi pidätettiin 26.12.2010 ja hänet tuomittiin kolmeksi
Syyria – Rukoilkaa siepattujen puolesta!
ISISin joukot käynnistivät aamuyöllä 23.2. yllätyshyökkäyksen Khabour-joen varrella Koillis-Syyriassa, jossa sijaitsee 35 pääasiassa kristittyjen asuttamaa kylää. Hassakan kaupungista Syyrian itäisen kirkon arkkimandriitta Emanuel Youkhanalle puhunut kristitty kertoi, että sieppaukset tehtiin
Laos – Kristityt tuomittu rukoilemisesta sairaan puolesta
Aikaisemmin murhasyytteistä vapautuneet viisi kristittyä on nyt tuomittu kuoleman aiheuttamisesta ”ilman toimilupaa suoritetun sairaanhoidon johdosta”, kun he rukoilivat vuosia sairastaneen kristinuskoon kääntyneen puolesta, joka kuitenkin kuoli. Tuomio on yhdeksän kuukautta
Turkmenistan – Uskova vapautettu vankileiriltä!
“Huliganismista” tuomittu Umid Gojayev on vapautettu Seydin vankileiriltä 17. helmikuuta yleisen armahduksen yhteydessä. Vankileiriltä vapauduttuaan Gojayev astui junaan matkatakseen kahden päivän matkan kotiin vaimonsa ja kolmen lapsensa luo pohjoisturkmenistanilaiseen Dashoguzin
Libya – Siepatut egyptiläiset kristityt surmattu
Libyassa joulu- ja tammikuussa siepatut 21 egyptiläistä koptikristittyä on mestattu. ISISille uskollisuutta vannova ryhmä on julkaissut videon, jossa oransseihin haalareihin puettuja kopteja marssitetaan jonossa pitkin merenrantaa ja hetken päästä heidät
Intia – Hyökkäyksiä ja ilkivaltaa vastaan protestoineita pidätettiin
Poliisit Delhissä pahoinpitelivät nunnia, pappeja, maallikkojohtajia ja ihmisoikeusaktivisteja, pidättäen lyhytaikaisesti lähes 300 mielenosoittajaa torstaina 5. helmikuuta. Yli 1500 kristittyä oli kokoontunut rauhalliseen mielenilmaukseen Sacred Heart –katedraalille New Delhissä osoittamaan mieltään