Your Cart

Nepal – Lainlaatijat äänestivät Nepalista sekulaarin

Nepaliin odotetaan uutta perustuslakia, mutta tämän nepalilaisen uskovan mukaan ”Raamattu on perustuslaki taivaasta”. Kuva: Marttyyrien Ääni USA

Maailman ainoana hinduvaltiona vuoteen 2007 saakka ollut Nepal on nyt äänestänyt pysymisestä sekulaarina valtiona, vuosia tekeillä olleen uuden perustuslain myötä. Äänestystulos on suuri helpotus vähemmistöryhmille, kuten kristityille, jotka pelkäsivät ehdotetun paluun hinduismiin johtavan vainoihin.

Nepalin perustuslaki on ollut työn alla vuodesta 2008 lähtien, jolloin Nepalissa pidettiin ensimmäiset demokraattiset vaalit. Lain valmistuminen on kuitenkin lykkääntynyt kerta toisensa jälkeen. Perustuslaki on viimein valmistumassa ja sen on määrä astua voimaan 20. syyskuuta. Ennen lain voimaantuloa 601 jäsenestä koostuva lainsäädäntökomitea on äänestänyt tekeillä olevaan perustuslakiin ehdotetuista muutoksista.

Syyskuun 14. päivä lainsäädäntökomitea äänesti kahden kolmasosan enemmistöllä nurin ehdotuksen, joka olisi tehnyt Nepalista jälleen hinduvaltion. Ehdotuksen takana oli kovan linjan hindupuolue Rastriya Prajatantra Party-Nepal. Äänestystulos johti mellakoihin ja poliisin ja mellakoitsijoiden välisiin yhteenottoihin.

Muutama tunti äänestystuloksen ilmitulon jälkeen kaksi pommia räjähti kahdessa eri kirkossa Jhapan maakunnassa itäisessä Nepalissa. Kukaan ei loukkaantunut kirkkoihin tehdyissä iskuissa, mutta yksi poliisi on vakavasti loukkaantunut ja kaksi lievemmin, kun kolmanteen kirkkoon tuotu pommi kuljetettiin poliisiasemalle, jossa se räjähti.

Vaikka perustuslaki pitää Nepalin edelleen sekulaarina valtiona, siinä on myös maininta ”Sanata Dharman” suojelemisesta. Termiä käytetään usein vaihtoehtoisena terminä hinduismille. Siitä huolimatta vähemmistöuskontojen edustajat pitävät äänestystulosta askeleena eteenpäin, etenkin ottaen huomioon, että poliitikot olivat viimeaikoina puhuneet mahdollisuudesta poistaa perustuslaista maininta sekulaarisuudesta.

UCANews (Pragati Shahi), Hindustan Times (Utpal Parashar)

Facebook
Twitter
LinkedIn
WhatsApp
Email
Print