Your Cart

Nigeria

Millainen maa?

Nigeria on jakautunut maantieteellisesti ja uskonnollisesti siten, että pohjoisosa on muslimienemmistöinen ja etelä enimmäkseen kristittyä aluetta.

Tässä Afrikan väkirikkaimmassa maassa on yli 80 miljoonaa tunnustavaa kristittyä, joista osa on uraauurtavan lähetystyön tulosta ja osa taas niiden vapautettujen orjien perua, jotka palasivat Afrikkaan Euroopasta sen jälkeen, kun orjuus julistettiin laittomaksi Englannissa vuonna 1833, ja toivat evankeliumin mukanaan. Ulkomainen lähetystyö Pohjois-Nigeriassa on merkittävästi vähentynyt vuodesta 2008 sotaisan islamistiryhmittymän, Boko Haramin, ilmaantumisen takia.

Pohjoista tukikohtanaan pitävä Boko Haram on kytköksissä al-Qaidaan. Vaikka Boko Haram on jonkin verran heikentynyt koillisessa, se jatkaa yhä tuhoisia hyökkäyksiä sekä alueen kristittyjä yhteisöjä että armeijan yksiköitä vastaan. Boko Haramin kerrotaan myös tukevan islamilaisen fulani-militian jatkuvia hyökkäyksiä kristittyihin kyliin. Nyttemmin fulanit ovat kristityille tuhoisampia kuin Boko Haram. Pohjoisen terroristiryhmät ja muut muslimit haluavat ajaa kristityt pois alueelta pyrkimyksenään perustaa erillinen muslimivaltio, jossa vallitsee islamilainen sharialaki.

Yleiset uskonnot

51 prosenttia nigerialaisista on kristittyjä, heistä 26 prosenttia evankelisia. Maa on jakautunut kristittyjen ja sunnimuslimien kesken siten, että suurin osa kristityistä asuu etelässä ja useimmat muslimit pohjoisessa.

Mitä tarkoittaa olla kristitty tässä maassa?

Islamilainen ääriryhmä Boko Haram ja fulanien islamilaiset militantit hyökkäävät kristittyjen kimppuun koko Pohjois- ja Keski-Nigerian alueella. Ne tekevät myös yhteistyötä ja Boko Haramin tiedetään kouluttaneen fulaneja.

Lähes kaikki Koillis-Nigerian kristityt ovat menettäneet perheenjäseniä Boko Haramin tai fulani-militanttien hyökkäyksissä. Kokonaisia seurakuntia on siirretty muualle, ja monet pastorit ovat joutuneet lähtemään alueelta.

On hyvin toisenlaista olla aktiivinen seurakuntalainen nyt kuin 2000-luvun alussa. Kristuksen palveleminen ja palvominen avoimesti vaatii nyt suurta rohkeutta ja uskoa. Kymmeniätuhansia kristittyjä on yhä leireillä, jotka on suunniteltu maansisäisille pakolaisille. Koska vain harvat koulut pystyvät jatkamaan toimintaansa väkivallan takia, perheitä huolettavat lasten koulutusmahdollisuudet. Elämä on jatkuvaa kamppailua, ja paikoin kristittyjen on vaikea löytää ruokaa. Pohjoisen maatiloja uhkaa nälänhätä islamistien jatkuvan väkivallan takia; islamilaiset fulani-militantit tappavat viljelijöitä, kun nämä yrittävät palata maatiloilleen. Lisäksi islamilaiset militiat ovat ottaneet haltuunsa monia kyliä ja viljelymaita.

Raamatut

Vaikka Raamattuja on runsaasti etelässä, pohjoisessa niistä on suuri puute. Monia Raamattuja on kadonnut hyökkäyksien ja ihmisten pakenemisen yhteydessä. Useimmilla pohjoisen kristityillä ei ole omaa Raamattua, ja vaikka niitä olisi saatavilla, harvoilla pohjoisen asukkailla olisi niihin varaa.

Marttyyrien Äänen työ Nigeriassa:

  • Dogo Nahawan koulun tuki: opettajien palkat, koulutarvikkeita, kouluruoka yms.
  • Kaivo Dogo Nahawaan
  • Vainoissa leskiksi jääneille naisille hankittu maa-alue, jossa he kasvattavat erilaisia kasviksia elannokseen
  • Tukea pakolaisleireille paenneille kristityille
    • (Nigerian lahjoitusviite: 871 20)
  • Tukea salassa toimivalle etulinjan lähetyskoululle, jossa opiskelevat ovat entisiä muslimeja.